06.07.2011
Automaattivaihteisen auton hinaus

Automaattivaihteisen auton hinaamiseen liittyy autoilijoiden keskuudessa niin faktaa kuin fiktiotakin. Yleisesti automaattivaihteisen auton omistajat tietävät, ettei hinaamista saa suorittaa perinteisesti esimerkiksi köydellä. Monet myös ovat sitä mieltä, että hinaaminen pitää toteuttaa vain ns. lavakuljetuksena.

Tämä on nyrkkisääntönä hyvä pitää mielessä, sillä automaattivaihteista autoa ei merkistä ja mallista riippuen saa vetää edellä kuvatusti esim. köydellä, koska se voi vahingoittaa vaihteistoa. Kuitenkaan pelkälle lavakuljetukselle ei aina ole perusteita, sillä etu- tai takavetoisen automaattivaihteisen auton hinaamisessa on tärkeää saada sen vetävä pyöräpari ilmaan kuljetuksen ajaksi. Tällöin riskiä vaihteiston rikkoutumiselle ei ole, koska vetävät pyörät eivät ilmaan nostettuna välitä liikettä vaihteistoon.

Joissain automalleissa sallitaan tiettyjen hinausnopeus ja -matkaehtojen rajoissa myös automaattivaihteistoisen ajoneuvon hinaaminen ns. vetävät pyörät maassa, esimerkiksi mikäli hinausnopeus ei ylitä 50km/h eikä matka ole yli 25km. Näissä automalleissa lyhyet siirtymät alhaisella nopeudella eivät valmistajan mukaan aiheuta ongelmia vaihteistolle.

Toki jos auto on jättänyt tielle mahdollisen vaihteistovian takia, on vetävät pyörät nostettava aina ilmaan tai käytettävä vaihtoehtoisesti lavakuljetusta, vaikka valmistaja perinteisen hinaamisen reunaehtoineen sallisikin.

Auton oma ohjekirja kertoo Sinulle lisää automallisi hinauksesta ja siihen liittyvistä rajoituksista.

 

Pysy ajan hermolla !

Tiedotamme ajankohtaista -osiossa tuoreita tietoja yrityksestämme, ympäristöstä sekä tapahtumista.

REALLY?